Yhdistyksen jäsenet pääsevät vaikuttamaan yhdistyksen toimintaan osallistumalla kevät- ja syyskokouksiin, joissa toiminnasta ja vastuuhenkilöistä päätetään. Syys- ja kevätkokouksista ilmoitetaan Motiivi-lehdessä , sekä Motiivin verkkoversiossa, sekä näillä www-sivuilla.

Muutokset tapahtumakalenterissa mahdollisia

Tapahtumakalenteri vuodelle 2024

Jäsentapahtumana järjestetään noin 7 elokuvailtaa Elokuvateatteri Starissa. Edellisten vuosien tapaan jäsen maksaa 2 euroa ja avec 5 euroa. Pyritään suosimaan kotimaisia elokuvia Koko vuoden ajan seurataan elokuva tarjontaa ja päätöksiä voidaan tehdä hyvinkin nopeasti.

Ennen elokuvan alkua voidaan järjestää tietoiskuja ja muutenkin olla vuorovaikutuksessa jäsenien kanssa.

Elokuvasaliin mahtuu 58 ensimmäistä mahtuu mukaan, joten kannattaa saapua paikanpäälle hyvissä ajoin. Mikäli tapahtumaan tulee niin paljon osallistujia, että kaikki eivät mahdu teatteriin, ostetaan muille ”ei mahtuneille” elokuvalahjalippu.


Tammikuussa pidetään hallituksen kokous, johon pyydetään mukaan luottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut. Tavoitteena on avoin foorumi, jossa voidaan keskustella, kuinka voidaan tukea luottamushenkilöitä ja mitä toiveita heillä. 

Sääntömääräiset kevät- ja syyskokoukset

Hallitus kokoontuu keskimäärin kerran kuukaudessa

Osallistutaan mahdollisuuksien mukaan liiton järjestämiin tilaisuuksiin